Pidä huolta jaksamisestasi
Pidä huolta jaksamisestasi

Pidä huolta jaksamisestasi

Yrittäjänä olen tottunut tekemään töitä kellon ympäri ja painamaan pitkää päivää. Totuus kuitenkin on, että emme ole superihmisiä, vaikka siltä välillä saattaakin tuntua. Yrittäjienkin, ehkä jopa erityisesti yrittäjien on pidettävä huolta omasta jaksamisestaan. Olemme vastuussa yrityksen pyörittämisestä, työntekijöistämme ja asiakkaistamme. Silti tärkeintä on kuitenkin pitää huoli omista voimistaan, sillä jos yrittäjä väsyy tai palaa loppuun, ei yritystoimintakaan enää rullaa.

Uni on ehdottomasti yksi hyvinvoinnin peruspilareita. Unta on tärkeää saada 7-9 tuntia yössä. Ideaali unimäärä riippuu toki yksilöstä ja siitä, millaiseen määrään unta on itsensä totuttanut. Kannattaa silti kokeilla panostaa uneen ja nukahtamiseen vaikkapa viikon tai kahden verran ja katsoa, mitä muutoksia arjessaan kokee. Usein yllätys on positiivinen ja yksikin lisätunti yössä lisää arjessa jaksamista ja virkeyttä huomattavasti.

Ruoka on kaiken a ja o. Päivittäisen energiatarpeen voi toki täyttää vaikkapa sipseillä ja hampurilaisilla mutta ne eivät pidemmän päälle ole hyväksi keholle. Pelkkä epäterveellinen ruoka ei myöskään pidä nälkää kovin pitkään. Terveellinen ruoka valmistuu helposti esimerkiksi tehokkaalla sous vide laitteella, joka valmistaa ruuan ilman liikaa rasvaa tai öljyä. Ruokahetkeen kannattaa panostaa kattamalla ruoka-annokset kauniisti: aamupuuro kauniilta iittala lautaselta syötynä tuntuu arjen luksukselta eikä joka-aamuiselta pakkopullalta.

Liikunta pitää koneen käynnissä ja se on itseään ruokkiva, positiivinen kehä. Alku voi olla tahmeaa, mutta pian huomaat odottavasi seuraavaa liikuntakertaa jo innolla. Liikkuminen vaikuttaa myös unensaantiin ja lisää positiivisesti ruokahalua. Alkuun riittää nopea kävelylenkki työpäivän lomassa tai sen jälkeen, mutta pian huomaat jo kaipaavasi tennismatsia, kuntosalirääkkiä tai kanoottiretkeä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *